Tervetuloa Orimattilan Jymyn koripallojaoston kotisivuille! 


Hei,


Koripallokausi päättyi hieman ennen aikojaan poikkeustilan vuoksi. Salit ovat suljettuina, mutta harjoittelua pääsee tekemään yksin tai kaksin, mutta mielummin yksin, Jymyn sivuilla olevien harjoitteiden mukaisesti. Kaikkinainen liikkuminen ja harrastaminen on joka tapauksesta hyväksi.


Aika on ollut varmasti haastavaa, mutta nyt katseet on suunnattava syksyyn ja tulevaan kauteen. Toivorikkaana olemme suunnitelleet harjoitusryhmiä syksylle. Salivuorojen anominen tapahtuu näinä päivinä. Harjoitusryhmät ja valmentajat näkyvät alapuolella. Ryhmät muodostuvat suunnitelmissa nyt laajalle ikäryhmälle, mutta tarkoitus on jakaa isoa ryhmää pienempiin ryhmiin siten, että harjoitusaika on Areenalla sama. Ryhmät harjoittelevat eri lohkoissa eri kokoonpanoilla ja syksyllä nähdään myös tarkemmin, mihin sarjoihin osallistumme. Lähtökohta on, että kaikille pelaajille löytyy sarja, mihin haluaa osallistua. Valmentajia hankimme riittävän määrän.  Valmennuksen on tarkoitus olla tavoitteellista ja riittävän kovaa, mutta myös innostavaa. Meillä on jo nyt kasassa joukko osaavia valmentajia ja osalle  valmentajista tilanne ratkeaa syksyn opiskelupaikkojen myötä. Tulemme satsaamaan kauden aikana jälleen valmentajakoulutukseen.


Haluamme syksyllä tukea seuran aktiivisia pelaajia ja harrastajia, joilla kausi jäi keväällä hieman kesken, antamalla 20 prosentin alennuksen syksyn kausimaksusta  keväällä kausimaksunsa maksaneille. Seuratkaa ilmoittelua harjoitusvuorojen alkamisesta.


Rentouttavaa kesää!


Jouko Valkonen, puheenjohtaja

Jymyn koripallojaosto

Ensi kaudella 2020-2021  jaetaan pelaajia harjoitteluryhmiin. Ryhmien sisällä voi syntyä useampia joukkueita ja siirtyminen joukkueesta toiseen on mahdollista.




Ensi kauden joukkueet jakaantuvat seuraavasti:



TYTÖT:

Tytöt 2002-2006 syntyneet                Valmentajat: Hannu Kesänen ja Jarkko Sallinen


Tytöt 2006 – 2008 syntyneet              Valmentajat: Jarkko Sallinen ja Raija Saviniemi

Tytöt 2009 – 2010 syntyneet               Valmentajat: Raija Saviniemi ja Antti      Törrönen

Tytöt 2011 - 2012 syntyneet                 Valmentajat:  ilmoitetaan myöhemmin



POJAT: 

Pojat 2008-2007 syntyneet                   Valmentajat: Timo Nikula, Tuomo Jussila   ja Tero Hatamaa

Pojat 2010-2009 syntyneet                    Valmentajat: Tuomo Juppi


Pojat  2011-2012 syntyneet                   Valmentajat: Aada Jääskeläinen ja Kalle Kolari





Listätietoja joukkuista voi kysellä koripallojaoston puheenjohtajalta Jouko Valkoselta puh. 040 552 9977



Joukkueet "välilehdeltä" löydät kunkin joukkueen kuulumisia sekä yhteystiedot.



 Jymytakkeja ja -paitoja sekä paljon kenkiä Kirpputori Kehräämön Rukissa.