Kansalliset Ampumajuoksut Ämmäntöyräällä

26.8.2017 klo 10:00

Jymyn kansalliset ampumajuokset ja Nuorten LapuaCUP osakilpailu kisattu

 

kuluva viikonloppu on erittäin vilkas urheilun osalta: on nuorten KLL suunnistuskilpailut, 14-15-vuotiaiden yleisurheilu SM:t ja siitä huolimatta saimme Jymyn kansallisiin ampumajuoksuihin hieman enemmän osallistujia kuin viime vuonna. Valitettavasti tällä hetkellä jylläävä flunssa esti n. kymmenen urheilijan osallistumisen

Juuri kilpailun alkaessa alkanut rankkasade kasteli kaiken ja olosuhde penkan toimitsijoilla oli aika haasteellinen, kun paperit alkoivat kastua.Onneksi kaikesta selviittin hyvin. Yleensä Orimattilan ampumahiihtorata on erittäin suojainen tuulien suhteen, mutta tänään lähes kaikki saivat itselleen hyvän tuuliharjoituskisan.

Jymyllä piti olla viisi edustajaa kilpailuissa, mutta valitettavasti flunssa vei myös meiltä kaksi urheilijaa, Anni Hyvärinen (N15) ja Jasper Saarinen (M15) jotka joutuivat seuraamaan kilpailua katsomosta.

N11-sarjassa Aino Sipiläinen kilpaili hienosti, mutta vesipisarat takatähtäimessä haittasivat tähtäämistä ja aiheuttivat Ainolle aika paljon rinkejä.

N13-sarjassa Sanna Holopainen onnistui ammunnssa hyvin vaikka olosuhteet olivat vaikeat, sakkoja vain 2+1.

N15-sarjassa Jymyllä oli kisaamassa Anniina Rantala. Sarjansa viimeisenä lähtijänä hän sai hyvin seurattua toisten tekemistä, juoksukulki ja ammunta, ainostaan ensimmäinen laukaus lipesi ohi ja Anniina pokkasi itselleen sarjansa voiton. Tulokset löytyvät kisasivuilta